MMA:n ja Counter-Striken piilotettu syvyys

Kun näkee näyttävän väkivaltaisen tyrmäyksen Anderson Silvan uralta tai räjähtävän ja näennäisesti ihmisen kyvyt ylittävän MVP-suorituksen Oleksandr ”s1mple” Kostylievilta, on välittömästi selvää, miksi vapaaottelu (Mixed Martial Arts, MMA) urheilulajina ja Counter-Strike: Global Offensive (CS:GO) esports-lajina ovat niin helposti ja nopeasti saaneet uusia katsojia. Nämä lajit täyttävät kaikki viihdetarpeet jo ennen kuin rupeaa ajattelemaan tyylejä, strategioita ja taktiikoita, joita ilotulituksen pinnan alta löytyy.

Työtäni ja elämääni määrittänyt filosofia on ollut, että ”se, mitä saat, pohjautuu siihen, mitä tuot pöytään”. Vaikka nämä ovatkin joitakin jännittävimpiä kilpailuja, joita näytöltä voi katsella, ennen kuin katsot pintaa syvemmälle ja opit peliä, voit nähdä vain osan kuvasta.

Jos MMA-tappelussa nauttii vain brutaaleista iskuista ja CS:GO-peleissä vain menevän nopeasta kärhämöinnistä, ajoittain tapahtumat voivat vaikuttaa hieman tylsiltä. Mutta kun seuraatte minua, näytän pinnan alla etenevän shakkiottelun, joka antaa kilpailuun toisen tason, josta voi nauttia.

Kolikon kääntöpuoli

MMA:ssa urheilun yleistyminen muodosti useita stereotyyppejä. Ihmiset, joilla ei ollut kokemusta ammattitappelusta ja sen monista suuntauksista, ehkä perinteistä raskaan sarjan nyrkkeilyä lukuun ottamatta, löysivät uuden urheilulajin, jossa tyrmäykset vaikuttivat yleisemmiltä mutta odottamattomammilta.

Astralis on hallinnut Team Liquidia vuosien ajan, koska suurin osa heidän joukkueestaan on taitavia väijymään ja tappamaan yllätysedun avulla.

Vaikka nämä uudet fanit tunsivatkin dopamiinin addiktoivan ryöpyn eeppisestä tyrmäyksestä tai luovutuksesta, he eivät nähneet pidemmälle itsepuolustushorisontin taakse. Nämä ”verta kentälle” -fanit haluavat vain ymmärtämäänsä väkivaltaa ja varman tyrmäyksen. Se on varmasti helpoin tapa nauttia MMA:sta aluksi ja lajin selkein pintatason tulkinta.

Huonona puolena tässä MMA:n pikaruokaviehätyksessä on se, että tämän tyyppinen fani turhautuu, kun ottelut keskittyvät painin paineeseen ja mattoon vienniltä puolustautumiseen tai brasilialaisen jujutsun (BJJ) luovutusyrityksiin ja puolustautumiseen. Se näyttää heistä siltä, että taistelijat välttäisivät taistelua tai pelkäisivät osallistua nykyiseen sodan esitykseen.

Parempi tutustuminen lajiin, vähemmän selkeiden suuntien suuret mestarit ja MMA-selostuksen ja -analyysin jatkuva paraneminen ovat saaneet monet ymmärtämään, että Habib Nurmagomedovin pysäyttämätön painityyli voi olla yhtä vaikuttavaa ja pelottavaa kuin Alistair Overeemin tyrmäys, joka lähettää vastustajan toiseen ulottuvuuteen. Demian Maian BJJ-toimet matossa ovat taidetta siinä missä sekin, kuinka Conor McGregor kääntää ottelun suunnan osumalla vastustajaansa tuhovoimaisella vasemmalla kädellään. Intuitiivista oppimiskäyrää voi kuitenkin kiihdyttää ymmärtämällä, miten tiettyjä perustavanlaatuisia, oleellisia ydinkonsepteja voi havainnoida.

Vastaavasti Nikola ”NiKo” Kovačin sulava mutta absurdin yhtenäinen AK-tähtäys ja kaksintaistelutyyli vetoavat esteettisellä tasolla, ja ne ovat kuin luotuja loputtomiin kohokohtavideoihin. Huippusnaipperi Kenny ”kennyS” Schrubin epätodellisten heittolaukausten tunnistaminen viihdyttäviksi ei vaadi juuri lainkaan ymmärrystä.

CS:GO:ssa on vastaavia ”verta kentälle” -faneja, joiden voi nähdä postaavan kommentteja, jotka vaativat suosikkijoukkueen lisäävän raakaa tulivoimaa ja tähtipotentiaalia usein oleellisten tukielementtien tai tiimidynamiikan kustannuksella. Voisi toivoa, että Astraliksen ja ENCEn kaltaisten joukkueiden menestys olisi näyttänyt faneille pelin toisen puolen, jossa kilpailijoiden äly ja kommunikointitaidot ovat huomion kohteena samassa määrin kuin mekaaniset taidot ja tähtäyskyvyt.

s1mplen mahdoton no-scope-tappo, joka nostaa Na’Vin tappion reunalta voittoon, voi olla yhtä mielenkiintoinen kuin pelikirjan taktiikan virheetön toteutus Astraliksen mahtavilta tanskalaisilta. Varianssia uhmaava nathan ”EliGE” Jablonowskin sarja ei välttämättä ole yhtään arvokkaampi kuin Finn ”karrigan” Andersenin tiimin ”pikashakki” keskellä kierrosta.

Kun nollaat suodattimet, ”tylsästä” tappelusta, jossa vain ”painitaan lattialla”, tulee sydän kurkussa seurattava kamppailu, jossa ymmärrät, että jos mattoon viety vastustaja antaa hetkeäkään periksi, Habib ottaa hänet kuristusotteeseen. ”Hidas” ottelu Astraliksen ja Team Liquidin välillä on itse asiassa pelin sisällä oleva peli, jossa kymmenet aiemmat kohtaamiset kaikuvat ja jossa voi nähdä, kuinka pohjoisamerikkalaiset kobrat, jotka ovat niin vaarallisia muille joukkueille, ovat varovaisia tanskalaisten mungojen käsittelyssä.

Aivopeli

MMA:ssa on helppo kuvitella, että voimakas iskijä etsii vain avausta iskulle tai että taitava mattotaistelija hakee vain sopivaa hetkeä mattoon vientiä varten. On kuitenkin oleellista ymmärtää, että vapaaottelun ”vapaa” osa on aina mukana dynamiikkana, kun ottelijat astuvat areenalle.

CS:GO:ssa on vastaavia ”verta kentälle” -faneja, joiden voi nähdä postaavan kommentteja, jotka vaativat suosikkijoukkueen lisäävän raakaa tulivoimaa ja tähtipotentiaalia usein oleellisten tukielementtien tai tiimidynamiikan kustannuksella.

Hyvä iskijä, joka taistelee vahvaa painijaa vastaan, ei voi heitellä yhdistelmäiskuja ja raskaita lyöntejä noin vain, sillä hän tietää, että huti jättää hänen alaruumiinsa paljaaksi, jolloin hänet voidaan viedä mattoon ja hän voi joutua kamppailemaan loppuerän toisen tappelijan maailmassa. Kuuluisan BJJ-perheen jäsenien Gracie-perhe sanoi kerran: ”Matto on mereni ja minä olen hai. Useimmat ihmiset eivät osaa edes uida.”

Kun ottelu viedään mattoon ja painija on hallitsevassa asemassa, voi näyttää siltä, että juuri mitään ei tapahdu. ”Hän vain makaa ottelijan päällä, eikä tämä edes yritä paeta”, saattaa aloittelija ajatella. Paini on urheilu, jossa pyritään liikuttamaan toisen kehoa hänen tahtonsa vastaisesti ja omasi mukaisesti. Habib tai Georges St-Pierre saa toisen taistelijan kantamaan painonsa koko ajan matossa ollessaan.

Kuvittele, että yrität nousta seisomaan, kun selässäsi on suuri mies, joka lyö sinua heti kun lasket kätesi torjunnasta tai kuristaa sinua tai vie sinut luovutukseen, jos et huomioi hänen liikkeitään todella tarkasti. Ajattele sitten, että tämä tilanne voi kestää 15–25 minuutin ajan pienin väliajoin ja koko ajan näyttää siltä, että olet häviämässä ottelua, joka ratkaisee tulevia tulojasi.

Tämä ei johdu siitä, että parhaat iskijät keskittyisivät pelkästään voimaansa eivätkä harjoittelisi painiotteilta puolustautumista tai BJJ-luovutuksien välttämistä, vaan heidän vastustajansa ovat maailman parhaita siinä, mitä tekevät. Vaikka tietäisikin miten puolustautua ja torjua yleisimpiä otteita tai sidontoja, kuten jalka- tai käsilukkoja, nämä taistelijat ovat suurmestareita siinä, missä itse on vain hyvä shakinpelaaja.

Parhaat BJJ-ottelijat eivät siirry hitaasti yhdestä liikkeestä toiseen ja anna sinulle aikaa tunnistaa, mitä he tekevät ja mihin he siirtyvät seuraavaksi. Heidän lanteen liikkeensä ja tietokirjamainen kokemuksensa aiemmista yrityksistä tarkoittaa, että he pystyvät ketjuttamaan liikkeitä, jotka vaatisivat joltakin muulta kolme neljä liikettä, ja pyöräyttämään sinua kunnes ovat saaneet kohteensa nalkkiin tai uhatuksi.

Heidän vahvuutensa taistelun sidontaosuudessa voi jopa kääntää perinteisen ajatuksen siitä, että päällä oleva taistelija on etulyöntiasemassa, kun he uhkaavat alla ollessaan lopettaa ottelun nopeasti sidonnalla, jos paikka aukeaa. Tony Ferguson nousi tilapäismestariksi sen ansiosta, että hän pärjää alla ollessaankin – vaikka useimmat taistelijat pelkäävätkin päätyvänsä sellaiseen tilanteeseen.

Lyönneissä vastaavaa löytyy hämäysten ja yhdistelmien maailmasta. Tarkkuus ja valmistelu ovat avainkonsepteja nopeuden tai käsien raskauden sijaan. Liikkeet jalkapotkusta jabiin ja sitten mattoonvientihämäykseen voivat avata vastustajan kädet, saada hänet katsomaan alaspäin ja mahdollistamaan yllättävän alakoukkutyrmäyksen.

Monet parhaat kilpailijat sanovat, että vaikka kotoa iskun näkeekin tulevan, heidän perspektiivistään vastustajan käsi tai jalka vain nytkähtää ja isku on jo osunut. Ei ole ihme, että pystyottelussa on paljon hämäyksiä ja pikaisia liikkeitä, jotka eivät johda hyökkäykseen ja voivat siksi vaikuttaa turhilta sohvaperunasta.

Kipu sattuu

Kun Patrick Swayzen hahmo tahattoman huvittavassa kasariklassikossa Road House – kuuma kapakka virkkoi kamalan lauseen ”kipu ei satu”, hän esitti pääosin valkokankaalla esiintyvää kovan tyypin stereotyyppiä. Toinen MMA:n syvistä vivahteista, joka jää satunnaisilta tarkkailijoilta huomaamatta, on se, kuinka paljon tietyt liikkeet voivat sattua, vaikka ne eivät vaikutakaan erityisen väkivaltaisilta tai vahingoittavilta.

Habibin ottelussa Justin Gaethjea vastaan venäläinen käytti tuttua liikettään peittämällä Gaethjen suun toistuvasti heidän ollessa matossa. Tämä estää, vaikka vain hetkeksi, hänen painoaan kannattelevaa tappelijaa saamasta riittävästi happea. Hän vaihteli tätä pitämällä toistuvasti ikään kuin niskaotetta amerikkalaisen kasvoilla.

MMA-legenda Dominick Cruz osoitti nopeasti kommentaattorikopista, että tämän tarkoitus ei ollut kuristaa tai sitoa vaan pelkästään satuttaa vastustajaa. Mieti tunnetta kasvoilla olevasta paineesta kuin kasvot voisivat murtua, mutta tiedät, että katsojista vaikuttaa siltä, että halusit vain pois taistelusta, ja saatat luovuttaa vaikket olisikaan varsinaisesti tyrmäysvaarassa.

Nyrkkeilyfanit saattavat tietää, miten brutaaleja munuaisiskut voivat olla, sillä ne käytännössä kytkevät aivot pois päältä ylivoimaisten kipusignaalien takia, mutta aliarvostetuin on yksinkertainen jalkapotku. Jalkapotku ei välttämättä näytä siltä, että se juurikaan sattuisi, ja tappelijat tekevät parhaansa peittääkseen kipunsa ja näyttääkseen siltä, että se oli vain ohimenevä isku.

Mutta jalkalihaksiin tuleva vahinko voi paitsi sattua myös rajoittaa liikkeitä myöhemmin taistelussa ja lopulta jopa saada taistelijan pois pelistä viikoiksi. Kysy vaikka Urijah Faberilta sattuuko Jose Aldon jalkapotkut.

Toistuvat jalkapotkut vastustajiin saavat heidät usein lisäämään tahtia ja joko syöksymään eteenpäin voimakkaalla hyökkäyksellä tai syöksyvän mattoon vientiin, koska ne aiheuttavat niin paljon kipua ja rajoitusta liikkeisiin.

Sijainti ratkaisee

Counter-Strikessa peli saattaa jakautua useisiin taisteluihin tai kohtaamisiin. Näitä katsotaan usein pelaajien välisinä yksi vastaan yksi -kaksintaisteluina tai sitten nimetään joukkueiden pelaajamäärien mukaan eli 3v3, 3v4 jne. Ydinkonsepti on arvostaa strategista tyyliä ja taktisia liikkeitä, jotka alun perin vievät pelaajat näille taistelupaikoille.

”s1mple” on monien – minunkin – mielestä historian paras pelaaja, mutta hän hävisi usein Astralikselle, koska he taistelivat häntä vastaan yksikkönä ja työnsivät hänet pois paikoiltaan sen sijaan, että olisivat kohdanneet hänet lukuisissa yksi yhtä vastaan -kamppailuissa ilman varusteita, jolloin hän olisi ollut useimmiten etulyöntiasemassa.

Kun terroristit (pelin hyökkäävä joukkue) hyökkäävät aikaisin kartassa, etummaiset paikat ottavat pelaajat eivät niinkään etsi taisteluita vaan yrittävät luoda tilaa, jossa tiimikaverit voivat seurata. Alun flashbang ja kurkkaus, jolla ei usein ole todellisuudessa yhtään kohdetta ja joka vaikuttaa hukkaan menevältä, on alueen ottamista ja varmistamista, jotta loput joukkueesta voivat siirtyä seuraavaan taktiikkavaiheeseen tai jatkaa pelaamista tyylillään.

Mitä parempi joukkue on tiimipelissä ja suorituksissaan, sitä enemmän voi näyttää siltä, että he heittävät kranaatin ja juoksevat kaikki kerralla paikoilleen, vastaavasti kuin taitava BJJ-ottelija siirtyy sivuhallinnasta päälle.

Kun edessä kulkevat pelaajat osallistuvat taisteluun, he eivät osallistu mahtailusotaan ja kuvittele, että he voittavat kaikki taistelut paremmalla tähtäyksellä tai raa’alla voimalla. He tuntevat roolinsa etenevinä nappuloina kuin shakkilaudalla. Samoin kuin shakissa voidaan uhrata sotilas, jotta saadaan vietyä vastustajan nappula ja päästään parempaan asemaan, tämä pätee myös niin kutsuttuun vaihtofrägäykseen, jossa tiimikaveri on valmiina tappamaan sinut tappaneen pelaajan, poistamaan puolustajan ja varmistamaan sijainnin kartalta.

Yleisenä sääntönä Counter-Strikessa molemminpuolinen tappo auttaa hyökkäävää joukkuetta, koska puolustavalla joukkueella on sitten vähemmän väkeä yhtä suurella alueella kahden pommipaikan puolustamiseen, sillä terroristit voivat vetäytyä ja päättää hyökätä toiselle puolelle karttaa. ENCEn ja Renegadesin ja myöhemmin 100 Thievesin kaltaiset joukkueet käyttivät tätä lähestymistapaa ja voimakasta terroristihyökkäystä taitavampia ja voimakkaampia joukkueita vastaan.

Näkymättömän pelaajan vaikutus

Karttapaine ja varusteet ovat ajoittain näkymättömiä tekijöitä, jotka pyörivät pelaajien mielessä ja jotka pysyvät tärkeinä dynamiikkoina pelaajien päätöksenteossa. Astralis on voittanut Team Liquidin monesti vuosien aikana, koska suurin osa heidän tiimistään on nini taitavia väijymisessä. He odottavat alueella, että vihollinen saapuu sinne – ehkä arvellen sen olevan tyhjä ja siirtyen kartan toiseen osaan – ja tappavat yllätyshyökkäyksen avulla.

Suorassa kaksintaistelussa, jossa he tietävät Astraliksen pelaajien sijainnit, Team Liquid pystyisi pärjäämään paremmilla pelaajilla. Kun he kuitenkin tietävät kuinka hyvin Astralis osaa kommunikoida ja joutuvat arpomaan, missä Astraliksen pelaajat saattavat olla, TL:n tähdillä on mielessä muutakin kuin kurkistamiskulma tai tähtäyksen keskittäminen suuressa ottelussa tanskalaisia arkkivihollisia vastaan.

Vaikka tähtitappaja löytäisi taisteluita vihollisia vastaan, on tapoja tasoittaa todennäköisyyksiä pelaajille, jotka eivät ole mekaanisesti yhtä taitavia. Hyvä kommunikaatio ja tiimipeli voi savustaa tähden paikoiltaan tai saada hänet loukkuun taakse heitetyillä kranaateilla.

Kuvittele, että olet maailman paras jousiampuja ja yrität ampua jotakuta, joka tähtää spottivalolla suoraan silmiisi ja kuurouttaa sinut takaa tulevilla kovilla äänillä. Se voisi häiritä aika paljon, eikö?

Tätä ei tapahdu välttämättä välittömästi, mutta on hyödyllistä tietää säästämisestä tunnetut joukkueet, koska silloin kulmia ei voi pitää yhtä aggressiivisesti, jotta edellä olevasta tilanteesta ei tule totta.

Sekä erikoisjoukkojen että terroristien puolella miesylivoima antaa mahdollisuuksia kaikenmoiselle psykologiselle sodankäynnille. Ottelua seuraavana tiedämme, missä kaikki pelaajat ovat ja miten nopeasti he pääsevät toistensa luo. Pelaajat itse tietävät vain mitä ovat nähneet, kommunikoineet tai voivat päätellä. Alivoimalla he eivät voi vahtia samaa kulmaa yhtä tarkasti, koska tietävät, että sivustaan voidaan hyökätä tai että he voivat joutua nopeasti siirtymään kartan toiseen osaan.

Hyvät tiimit saavat tämän näkymättömän paineen painamaan vastustajiensa mieli ja vaikuttamaan heidän impulsseihinsa. Gabriel ”FalleN” Toledon vuoden 2016 SK Gaming -tiimi, joka voitti kaksi major-turnausta sinä vuonna, tuntui osaavan täydellisesti tämän perusperiaatteen eikä vaikuttanut häviävän yhtään myöhäisten kierrosten tilanteita.

Silmät auki

Kun nämä konseptit ovat hautuneet hetken ja niitä pyrkii tarkoituksella etsimään tulevista MMA- tai CS:GO-otteluista, löisin vaikka vetoa, että kilpailuista löytyy aivan uutta kiinnostavaa makua. Ennen ottelun jännitys tai tylsyys oli kiinni esteettisistä tekijöistä. Luonnollisesti yhä on otteluita, jotka eivät oikein tarjoa mitään, mutta nyt näiden lajien strategiset ja taktiset puoletkin alkavat loistaa, jolloin on mahdollista nauttia shakkiottelusta kilpailijoiden mielien, tekniikoiden ja tyylien välillä.

Nyt voit nauttia näiden ottelijoiden tuomasta henkisestä ottelusta toiminnan lisäksi.