Vaikka Valioliigaa pidetään usein maailman viihdyttävimpänä jalkapalloliigana, lopullinen liigataulukko on ollut usein varsin hyvin ennustettavissa – Leicesterin yllätysmenestys kaudella 2015/16 oli todellinen poikkeus.
Koko kahden viime kauden aikana Tottenham Hotspur on kerännyt enemmän pisteitä, hävinnyt vähemmän pelejä, tehnyt enemmän maaleja ja päästänyt vähemmän maaleja kuin mikään muu Valioliiga-joukkue.
Manchester Unitedin 1990-luvun alkupuolella alkanut dynastia saattoi tulla päätökseensä Sir Alex Fergusonin jäätyä eläkkeelle (paras sijoitus sen jälkeen on ollut viides), mutta seura on edelleen kuuden vakiosuosikin joukossa, kun Valioliigan voittajasta lyödään vetoa.
Manchester City, Chelsea, Manchester United, Arsenal, Liverpool ja viime vuosina Tottenham ovat olleet Valioliigan voittajakertoimissa jatkuvasti suosikkien joukossa. Tarkempi katsaus kunkin joukkueen suoritustasoon viime vuosina sekä niiden vahvuuksiin ja heikkouksiin uuden kauden alkaessa auttaa vedonlyöjää löytämään arvovetoja Valioliigan voittajavedonlyönnissä.
Manchester City
Sheikki Mansourin otettua vallan vuonna 2008 Manchester Citystä on tullut yksi pääsuosikeista Valioliigan voittajavedonlyönnissä – seura on aloittanut kaksi viime kautta suurimpana suosikkina (voittokerroin tällä kaudella on 2,900*). Kausien 2011/12–2014/15 kahden voiton ja kahden kakkospaikan jälkeen Citizens on kuitenkin saavuttanut vain kolmannen ja neljännen sijan – vaikka pelasikin hyvin ensimmäisen kuuden pelin ajan viime kaudella.
Manchester Cityn pelityyli perustuu soljuvalle pelille ja nopealle syöttelylle. Joukkueen keskimääräinen pallonhallintaprosentti viime kaudella (60,9 %) oli liigan suurin, ja sekä onnistuneiden syöttöjen määrä (597,6) että syöttöjen onnistumisprosentti (85,5 %) olivat liigan parhaat.
Claudio Bravolla oli viime kaudella kaikista liigan ykkösmaalivahdeista huonoin torjuntojen ja päästettyjen maalien suhde (1,08).
Esimerkiksi Kevin De Bruyne (18 maalisyöttöä) ja Sergio Aguero (20 maalia) nousivat hyvin esiin, mutta Cityn ongelmat olivat selkeästi alakerrassa. Claudio Bravolla oli viime kaudella kaikista liigan ykkösmaalivahdeista huonoin torjuntojen ja päästettyjen maalien suhde (1,08), ja John Stones teki kaikista kenttäpelaajista eniten maaliin johtaneita puolustusvirheitä (3).
Manchester City on investoinut yli 150 miljoonaa puntaa maalivahtiin ja kolmeen puolustajaan (Ederson, Kyle Walker, Danilo ja Benjamin Mendy), mutta heidän on sopeuduttava Pep Guardiolan tyyliin ja hitsauduttava yhteen nopeasti, jotta joukkueen pieni kerroin kauden 2017/18 Valioliiga-voittajaksi olisi oikeutettu.
Chelsea
Mestaruuden jälkeinen romahdus kaudella 2015/16 sai monet jättämään Chelsean pois laskuista. Antonio Conten kurinalainen lähestymistapa ja 3–4–3-pelimuoto tekivät kuitenkin ihmeitä, ja Siniset kruunattiin ansaitusti mestareiksi toisen kerran kolmen vuoden aikana joukkueen vietettyä 184 päivää sarjataulukon kärjessä.
Diego Costan maalit viime kaudella olivat 15 pisteen arvoisia (enemmän kuin kenenkään muun pelaajan liigassa).
Kuten moni päävastustajistakin, Chelsea on pitänyt kiirettä siirtoikkunan aikana: Antonio Rudiger, Tiemoue Bakayoko ja Alvaro Morata ovat jo allekirjoittaneet sopimuksen. Vedonlyöjien kannattaa kuitenkin ottaa huomioon Diego Costan mahdollisen lähdön vaikutus. Espanjan maajoukkuepelaajan maalit viime kaudella olivat 15 pisteen arvoisia (enemmän kuin kenenkään muun pelaajan liigassa).
Leicester Cityn alamäki kauden 2015/16 liigamestaruuden jälkeen johtui osittain paluusta normaalitasolle ja osittain siitä, että muut oppivat pelaamaan heidän pelityyliään vastaan. Chelsean päävahvuutena viime kaudella olivat vastahyökkäykset – joukkue sai niistä enemmän maaleja (7) kuin mikään muu joukkue. Jos he pystyvät lisäämään siihen B-suunnitelmaksi suoraviivaisemman lähestymistavan, vedonlyönnistä Chelsean mestaruuden puolesta voi löytää arvoa.
- Kerroin Chelsean Valioliiga-mestaruuden uusimiselle on 4,45*. Lyö vetoa nyt.
Manchester United
Manchester United on taantunut englantilaisen jalkapallon lähes pysäyttämättömästä voimasta joukkueeksi, jolla on vaikeuksia päästä neljän joukkoon. Monien mielestä Jose Mourinho on oikea mies kääntämään kurssin, mutta viime kauden Eurooppa-liigan menestyksestä huolimatta tehtävää on vielä paljon.
Mourinho on jo tuonut palkkalistoille Victor Lindelöfin ja Romelu Lukakun, ja näistä jälkimmäinen voi osoittautua hyvin tärkeäksi hankinnaksi. 24-vuotiaan Belgian maajoukkuepalaajan kerroin Kultaisen kengän voittajaksi on varsin pieni, ja hänen onkin pystyttävä täyttämään Zlatan Ibrahimovicin saappaat (ja Zlatanhan oli Manchester Unitedin tärkeimpiä pelaajia viime kaudella).
Tasapelien muuttaminen voitoiksi oli Manchester Unitedin suurin ongelma kaudella 2016/17 – tasapelejä oli eniten koko Valioliigassa (15), ja kymmenen tasapelin kotisaldolla tulee koko Valioliiga-historian jaettu ykköstila.
Lukakun on pystyttävä parantamaan Manchester Unitedin viime kauden osumatarkkuudesta 35,53 %, ja jos Paul Pogba kehittyy edelleen, neljän joukkoon pääseminen (1,333*) ja jopa liigavoitto (4,45*) alkavat olla mahdollisuuksien rajoissa.
Arsenal
Arsenalin viime kauden tapahtumat pyörivät paljolti Arsene Wengerin ympärillä ja siinä, oliko hänestä tullut uponneiden kustannusten harhan uhri. Arsenal onnistui voittamaan FA Cupin, ja Wenger solmi uuden sopimuksen siinä toivossa, että hän pystyisi päättämään seuran 14-vuotisen odotuksen ja voittamaan Valioliigan.
Kenties tärkein kysymys on, onnistuuko Arsenal pitämään kiinni Alexis Sanchezista (häne teki viime kaudella 24 maalia, antoi 10 maalisyöttöä ja loi 78 maalipaikkaa).
Viime kaudella Tykkimiehet epäonnistuivat neljän joukkoon pääsemisessä ensimmäistä kertaa 20 vuoteen (heidän pistemääränsä 75 oli korkein viidenneksi sijoittuneen joukkueen pistemäärä Valioliiga-historiassa), joten Eurooppa-liigajalkapallo torstai-iltaisin tuo uudenlaisen haasteen.
Alexandre Lacazetten saapuminen parantaa varmasti Arsenalin hyökkäysvoimaa (hän teki viime kaudella 28 maalia Ranskan Ligue 1:ssä 33,33 prosentin tehokkuudella), mutta tärkein kysymys voi silti olla, onnistuuko Arsenal pitämään kiinni Alexis Sanchezista (hän teki viime kaudella 24 maalia, antoi 10 maalisyöttöä ja loi 78 maalipaikkaa).
Vedonlyöjät odottanevat tulevina viikkoina Alexis Sanchezin tulevaisuuden selkiytymistä ja Arsenalin mahdollisia lisähankintoja – erityisesti puolustukseen – ennen kuin he uskovat, että Valioliigan neljän parhaan joukkoon sijoittumisen kerroin (1,571*) on harkitsemisen arvoinen.
- Arsenalin Valioliiga-mestaruuden kerroin on 12,00*. Lyö vetoa nyt.
Liverpool
Manchester Unitedin tavoin Liverpool on pudonnut Englannin jalkapallon suurimpien menestyjien joukosta epätodennäköiseksi haastajaksi liigavoiton suhteen (vaikka se kävikin lähellä kaudella 2013/14). Jürgen Klopp on saavuttanut menestystä managerina, mutta useimpien kilpailijoiden tavoin Punaisten on todella vahvistettava puolustustaan.
Liverpoolin taktiikka perustuu voimakkaasti Kloppin suosimalle vastaprässityylille. Joukkue juoksi eniten koko Valioliigassa viime kaudella ja taklasi toiseksi eniten peliä kohden (18,9). Se myös laukoi aina tilaisuuden tullen – laukausten määrä peliä kohden (16,8) oli liigan toiseksi suurin ja rangaistusalueen ulkopuolelta tehtyjen maalien määrä oli liigan suurin (13).
Liverpool hävisi viime Valioliiga-kaudella enemmän pelejä kuutta viimeistä joukkuetta vastaan (kolme) kuin kuutta parasta vastaan (ei yhtään).
Liverpool oli viime kaudella uskomattoman vaikeasti ennustettavissa. Joukkue hävisi viime Valioliiga-kaudella enemmän pelejä kuutta viimeistä joukkuetta vastaan (kolme) kuin kuutta parasta vastaan (ei yhtään) – tämä selittää, miksi se suoriutui heikosti tasoitusvedoissa. Se oli myöskin vain 471 minuuttia tappioasemassa (toiseksi vähiten liigassa) ja voitti eniten pisteitä tappioasemasta (18).
Suuri kysymysmerkki Liverpoolin kohdalla Valioliigan voittajavedonlyönnissä on se, kuinka joukkue sopeutuu Mestarien liigan aiheuttamiin haasteisiin. Joukkueeseen ovat tähän mennessä tulleet Salah, Solanke ja Robertson, mutta siihen tarvittaneen yhä lisää leveyttä, ennen kuin se voi tosissaan kilpailla neljän joukkoon pääsystä (2,100*), saati voittaa Valioliigan (12,00*)
Tottenham
Tottenham Hotspur on ollut säännöllisesti Valioliigan kuuden parhaan joukossa sijoituttuaan neljänneksi kaudella 2009/10 ja päästyään ensimmäistä kertaa Mestarien liigaan.
Spurs sijoittui viime kaudella paikallisvastustajaansa Arsenalia korkeammalle ensimmäistä kertaa 22 vuoteen ja pyrkii nyt nousemaan toiselta tilalta vielä pykälän eli voittamaan koko Valioliigan 2017/18.
Vedonlyöjiä askarruttaa muun muassa, kuinka evakkoretki Wembleylle vaikuttaa Tottenhamin suorituksiin.
Kilpailijoista poiketen Tottenham ei ole tehnyt viime vuosina suuria muutoksia pelaajistoon – seuran nettokulutus viiden viime vuoden aikana on pienin kaikista nykyisistä Valioliiga-seuroista. Tasapainoisen puolustuksen ja vakaan keskikentän lisäksi Spursilla on liigan kenties vaarallisin hyökkäys, jota johtaa Harry Kane, tämänhetkinen suosikki Valioliigan Kultainen kenkä -vedonlyönnissä.
Koko kahden viime kauden aikana Tottenham on kerännyt enemmän pisteitä, hävinnyt vähemmän pelejä, tehnyt enemmän maaleja ja päästänyt vähemmän maaleja kuin mikään muu Valioliiga-joukkue, mutta varsinainen palkinto on silti jäänyt uupumaan. Siitä voidaan väitellä, onko kyse huonosta tuurista, kun kullakin kaudella on ollut vastassa yksi parempi joukkue, vai yksinkertaisesti siitä, että joukkue ei ole kyennyt parhaimpaansa paineen alla.
Valioliigan kuusi parasta kahdella viime kaudella
Sijoitus
|
Joukkue
|
O
|
V
|
T
|
H
|
M
|
PM
|
ME
|
Pist.
|
1
|
Tottenham Hotspur
|
76
|
45
|
21
|
10
|
155
|
61
|
+94
|
156
|
2
|
Arsenal
|
76
|
43
|
17
|
16
|
142
|
80
|
+62
|
146
|
3
|
Manchester City
|
76
|
42
|
18
|
16
|
151
|
80
|
+71
|
144
|
4
|
Chelsea
|
76
|
42
|
17
|
17
|
144
|
86
|
+58
|
143
|
5
|
Liverpool
|
76
|
38
|
22
|
16
|
141
|
92
|
+49
|
136
|
6
|
Manchester United
|
76
|
37
|
24
|
15
|
103
|
64
|
+39
|
135
|
Vedonlyöjiä askarruttaa muun muassa, kuinka evakkoretki Wembleylle vaikuttaa Tottenhamin suorituksiin. Muun muassa paikallisvastustajat Arsenal ja West Ham käyvät esimerkeistä siitä, miten joukkueet voivat kokea vaikeuksia kotikentän vaihtuessa, ja jos viime kauden Mestarien liigan suorituksista voi jotain päätellä, Spursilla voi olla edessään samanlainen kokemus.
- Tottenhamin Valioliiga-mestaruuden kerroin on 9,10*. Lyö vetoa nyt.
Koko Valioliiga-kauden ajan voit löytää arvovetoja kulmapotkujen tai korttien vedonlyönnistä tai käyttää maalimäärän odotusarvon mallia vedonlyöntisi tukena.