joulu 1, 2017
joulu 1, 2017

Epävarmuuden luonne vedonlyönnissä

Ennakko-odotusten synty

Mitä sattuma oikeastaan on?

Mikä on kvanttitodennäköisyys, ja miten se liittyy vedonlyöntiin?

Epävarmuuden luonne vedonlyönnissä

Vedonlyönnin historia ulottuu tuhansien vuosien taakse, ja vaikka vedonlyöntitavat ja -kohteet ovat muuttuneet aikojen saatossa paljonkin, epävarmuuden luonne on säilynyt. Vedonlyöjien on oltava tietoisia siitä, mitä epävarmuus ja todennäköisyys tarkoittavat, mutta voiko tapahtuman klassisen todennäköisyyden muuntaa kvanttitodennäköisyydeksi? Lue lisää tästä artikkelista.

Sattumaan perustuvat pelit ovat kiehtoneet ihmisiä koko tunnetun historian ajan. Arkeologit ovat löytäneet esihistoriallisista kohteista eri puolilta Eurooppaa, Aasiaa ja Pohjois-Amerikkaa kuution muotoisia nilkkaluita (astragalus). Jotkut niistä ovat jopa 40 000 vuotta vanhoja.

Näiden luiden käyttötarkoitus on arvailun varassa, mutta luolamaalausten perusteella niitä on voitu käyttää jonkinlaisiin viihdetarkoituksiin sekä ennustamiseen.

Sekä muinaiset kiinalaiset, kreikkalaiset että roomalaiset pelasivat onnenpelejä, joihin kuului sekä noppapelejä että vedonlyöntiä urheilutapahtumien tuloksesta. Antiikin ajan ihmiset näkivät uhkapelin elämän vertauskuvana. 

Jos pystyisit ennustamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, voisit hallita sitä. Jos taas voisit hallita sitä, voisit tehdä elämästäsi huomattavasti helpompaa ja vähemmän epävarmaa. Markkinat kavahtavat epävarmuutta; ja niin tekevät ihmisetkin, jotka tietenkin alun alkaen muodostavatkin markkinat. 

Ennakko-odotusten synty

Kesti kuitenkin 1600-luvulle asti, että sattuma ja todennäköisyys saatiin mallinnettua matemaattisesti, kun kaksi ranskalaista matemaatikkoa Blaise Pascal ja Pierre de Fermat ratkaisivat yhteistyössä erään noppapeliä koskevan riidan.

Muodostaessaan yleisen todennäköisyysteorian he esittelivät maailmalle matemaattisen odotusarvon käsitteen, jota vedonlyöjät yhäkin käyttävät arvioidessaan todennäköisesti saatavaa tuottoa.

Mitä sattuma oikeastaan on?

Jos jonkin sanotaan olevan sattumanvaraista, mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Epämuodollisesti satunnaisuuden voi määritellä niin, että saamme erilaisia lopputuloksia, vaikka teemme jotain joka kerta samalla tavalla samasta lähtötilanteesta, kuten heitämme noppaa. 

Esimerkiksi noppien suhteen lähtötilanne on käytännöllisesti katsoen mahdoton toistaa joka kerta täysin samanlaisena. Hienoiset erot tavassa, jolla pitelemme noppia ja heitämme ne, johtavat lopputuloksen vaihteluun. Tämän mallin mukaan satunnaisuus on yksinkertaisesti osoitus herkkyydestä lähtötilanteelle. Kuten Blaise Pascal kerran kuuluisasti totesi:

”Jos Kleopatran nenä olisi ollut lyhyempi, koko maailman kasvot olisivat erilaiset.”

Puutteelliset tiedot

Niinpä lopputuloksen epävarmuuden on oltava osoitus järjestelmän jonkin perusominaisuuden sijaan vain puutteellisista tiedoista siitä. Jos voisit tietää tarkasti kaikki nopan heittämiseen liittyvät voimat ja niiden suunnat, pystyisit ennustamaan täydellisellä varmuudella, miten noppa asettuisi.

Tästä on kyse determinismissä: kaikki on luontaisesti ennustettavissa riittävillä tiedoilla, ja jokaisella alkuehtojen joukolla on vain yksi lopputulos. Kyvyttömyys ennustaa monia asioita johtuu vain tietojen puutteesta. Vuonna 1814 toinen ranskalainen matemaatikko kehitti seuraavan ajatuskokeen, joka tuli tunnetuksi nimellä Laplacen demoni:

”Voimme pitää maailmankaikkeuden tämänhetkistä tilaa sen menneisyyden seurauksena ja sen tulevaisuuden syynä. Jos olisi älykäs olento [demoni], joka tietyllä ajanhetkellä tietäisi kaikki luontoa liikuttavat voimat sekä kaikkien sen kappaleiden sijainnin ja asennon, ja jos tämä älykäs olento olisi myös tarpeeksi valtava kyetäkseen analysoimaan nämä tiedot, se yhdistäisi samaan kaavaan kaikkien maailmankaikkeuden suurimpien kappaleiden ja pienimpien atomien liikkeet; sillä tällaiselle olennolle mikään ei olisi epävarmaa, ja se voisi nähdä silmiensä edessä niin tulevaisuuden kuin menneisyydenkin.”

Oletettavasti Laplacen demoni putsaisi pöydän kaikilla vedonvälittäjillä, vaikkakin useimmat niistä (toisin kuin Pinnacle) sulkisivat sen tilin. Valitettavasti kukaan meistä ei voi olla niin älykäs, ja alkutilanteen mittaamisessa on aina virheitä. Niinpä lopputuloksesta on aina jonkin verran epävarmuutta, ja tätä epävarmuutta kutsumme satunnaisuudeksi.

Epävarmuusperiaate

1900-luvulle tultaessa determenismin filosofia alkoi menettää pohjaansa, kun huomattiin, että aivan pienimmät kappaleet – atomit sekä subatomiset hiukkaset, joista ne koostuvat – eivät käyttäydykään tavanomaisten kappaleiden tavoin.

Kvanttimekaniikka – hyvin pienen mittakaavan fysiikka – alkoi paljastaa, että ”Laplacen luonnonkappaleet” eivät itse asiassa olekaan kiinteitä kokonaisuuksia, vaan ne käyttäytyvät pikemminkin kuin aallot, joiden paikkaa ajassa ja avaruudessa voi kuvata vain todennäköisyysfunktiolla (aaltofunktiolla). Kuinka voi ennustaa jonkin kappaleen paikkaa tulevaisuudessa, kun edes sen tämänhetkinen paikka ei ole selvä?

Vuonna 1927 saksalainen fyysikko Werner Heisenberg julkaisi nykyään kuuluisan epävarmuusperiaatteensa. Yksinkertaistettuna hiukkasen liikettä ja paikkaa ei voi tuntea tarkasti, ja mitä enemmän tietää toisesta näistä suureista, sitä vähemmän tietää toisesta. 

On tärkeää huomata, että tämä ”epävarmuus” ei johtunut jostain käytännön havainnoinnin aiheuttamista fyysisistä rajoituksista ja tiedon puutteesta, kuten Laplace olisi voinut väittää. Päinvastoin kyseessä oli itse aineen luonteesta johtuva matemaattinen mahdottomuus.

Albert Einstein piti tätä ehdotusta ongelmallisena ja totesi: ”... olen vakuuttunut, että Jumala ei heitä noppaa.” Einsteinin vakuuttuneisuus oli kuitenkin virheellistä. Kvanttimekaniikkaa voi pitää ihmiskunnan suurimpana tieteellisenä saavutuksena, ja sen pohjalta on tehty ja vahvistettu lukuisia ennustuksia, niin omituisilta ja käsittämättömiltä kuin ne vaikuttavatkin.

Käy ilmi, että jopa Laplacen demonia sitoo epävarmuusperiaate, eikä se voi tietää sekä hiukkasen paikkaa että nopeutta. Kuten Stephen Hawking sanoi: ”kaikki todistusaineisto viittaa siihen, että Jumala on piintynyt uhkapeluri, joka heittää noppaa kaikissa mahdollisissa tilanteissa.” Sitä paitsi Hän ei edes tiedä, mitä lopputulokset tulevat olemaan.

Kvanttitodennäköisyyden ymmärtäminen

Yleisesti on oletettu, että meidän ei tarvitse kantaa huolta epävarmuusperiaatteesta vedonlyönnin kannalta merkityksellisessä klassisessa todennäköisyyslaskennassa, koska asiat, joista lyömme vetoa – jalkapallo, korttipelit, rulettipyörän pyöräyttäminen – ovat monta suuruusluokkaa suurempia kuin subatominen maailma. Havaitsemamme todellisuuden fysiikka on aivan liian suurta, jotta kvanttimekaniikka voisi siihen huomattavasti vaikuttaa.

Vaikka epävarmuusperiaate edellyttää aivan erilaista syy- ja seuraussuhteiden tulkintaa kvanttimaailmassa, makroskooppisessa maailmassa determinismiä voi pitää yhä ajankohtaisena, ja se ilmentää ominaisuuksia, joita nämä ilmiöt muodostavat subatomiset kokonaisuudet eivät ilmennä. Kuten sanonta kuuluu, kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.

Vaan eipäs vedetä hätiköityjä johtopäätöksiä, sanoo Andreas Albrecht, teoreettinen fyysikko ja yksi maailmankaikkeuden inflaatioteorian kehittäjistä. Albrecht on tutkinut kvanttiepävarmuuden vaikutusta toisiinsa törmääviin vesimolekyyleihin ja niiden vaikutukseen satunnaiseen Brownin liikkeeseen keskushermoston välittäjäaineissa. Hän on esittänyt, että lopputuloksen epävarmuus esimerkiksi kolikonheitossa (joka on riippuvainen heittäjän aivojen hermosoluissa tapahtuvasta toiminnasta) voidaan selittää täysin vesimolekyyleihin vaikuttavien alkuperäisten kvanttiheilahtelujen vahvistuksella. 

Tämä tarkoittaa Albrechtin mukaan sitä, että kvanttiepävarmuus tekee kolikonheitosta täysin satunnaista ja että kolikonheiton lopputuloksen klassisen todennäköisyyden voi pelkistää kvanttitodennäköisyydeksi.

Kvanttitietämättömyys

Koska tällaisen järjestelmän epävarmuus kasvaa epälineaarisesti jokaisen seuraavan Brownin törmäyksen myötä, epävarmuuden tullessa tarpeeksi suureksi sen kvanttialkuperä tulee lopputuloksen dominoivaksi vaikuttavaksi tekijäksi klassisen mekaniikan sijaan. 

Albrecht on laskenut, että esimerkiksi snookerissa ei tarvita kuin 8 törmäystä pallojen välillä, jotta kvanttiepävarmuudesta tulee dominoiva. Vaikuttaisikin siltä, että millä tahansa hermoverkoston ohjaamalla satunnaisjärjestelmällä, kuten kolikonheitolla, snookerpallon lyömisellä, jalkapallon potkaisemisella tai pokerikäden pelaamisella, on taustalla ”kvanttitietämättömyys”. 

Entä jos kolikonheiton tulos on sekä kruuna että klaava?

Uskollisena kvanttimekaniikan omituisuuksille Albrecht selittää, että kuka tahansa kolikonheittäjä toteuttaa eräänlaisen Schrödingerin kissan kokeen, jossa kolikonheiton lopputila voi olla samanaikaisesti sekä kruuna että klaava. Vasta lopputulosta havainnoitaessa järjestelmä saa määrätyn arvon kruuna tai klaava.

Jos joku lyö vetoa kolikonheitosta (tai jalkapallo-ottelusta, tennisottelusta, vaalituloksesta tai oikeastaan mistä tahansa asiasta, johon liittyy ihmisten toimintaa), veto on samanaikaisesti sekä voitettu että hävitty, kunnes lopputulos havainnoidaan.

Enkö tiedä, mitä tulee tapahtumaan, vai enkö voi tietää, mitä tulee tapahtumaan?

Jos kausaliteetti, determinismi ja klassinen todennäköisyys ovat vain illuusiota, joka syntyy kvanttiepävarmuudesta ja on palautettavissa siihen, seuraukset voivat olla merkittäviä.  Periaatteessa olemme siirtyneet Laplacen väittämästä: ”En tiedä, mitä tulee tapahtumaan”, Heisenbergin väittämään: ”En voi tietää, mitä tulee tapahtumaan.”

Voidaan väittää, että vedonlyöjien makroskooppisessa mittakaavassa tämä ei oikeastaan muuta analyysiä. Kuitenkin filosofisesta näkökulmasta katsottuna ajatus, että satunnaisuutta sisältävän pelin lopputulosta ei voi luontaisesti ennustaa, ennen kuin se on itse asiassa tapahtunut, on varsin hämmentävä ihmisolennolle, joka ovat kehittynyt ajattelemaan deterministisesti ja kahden joko/tai-vaihtoehdon kautta.

Seurauksena on, että fyysisesti todennettavaa täysin klassista todennäköisyysteoriaa ei välttämättä ole olemassa – on vain kvanttitodennäköisyysteoria, jossa useita mahdollisia (vedonlyönnin) historioita tapahtuu samanaikaisesti. 

Lisää filosofista pohdiskelua epävarmuuden roolista vedonlyöntimarkkinoilla on 12Xpertin kirjassa Squares & Sharps, Suckers & Sharks: The Science, Psychology and Philosophy of Gambling.

Vedonlyöntiresurssit auttavat vedonlyönnissä

Pinnaclen Vedonlyöntiresurssit-osio on yksi netin kattavimmista asiantuntevan vedonlyöntineuvonnan kokoelmista. Tavoitteenamme on auttaa kaikentasoisia vedonlyöjiä parantamaan tietämystään.