Neurotaloustieteelliset tutkimukset (neurotaloustiede on tieteenala, joka pyrkii selittämään ihmisten taloudellisten päätösten syntyä) osoittavat, että aivot käsittelevät rahan voittamisen kokemukset kemiallisesti aikaansaadun päihtymistilan kaltaisella tavalla, kun taas tappiot käsitellään kuolemanvaaran kaltaisesti. Mitä vedonlyöjät sitten voivat tehdä kasvattaakseen tuottoisan selviytymisen mahdollisuutta euforian ja katastrofin välisessä nuorallatanssissa?
Avain pitkän aikavälin tuottoon urheiluvedonlyönnissä positiivisen odotusarvon tuottavan vedonlyöntistrategian ja sen johdonmukaisen harjoittamisen yhdistäminen. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta usein ajattelemme itsemme vaikeuksiin.
Kognitiiviset harhat: kirous vai siunaus?
Vuonna 1972 Amos Tversky ja Daniel Kahneman tekivät tunnetuksi Nobel-palkinnon arvoisen havainnon kognitiivisista vinoumista – järkevän arvioinnin järjestelmällisistä poikkeamista. On selvää, että tämän alan – arvioinnin ja päätöksenteon – tutkimusta voi soveltaa vedonlyöntiin, ja mielen mekanismien tutkimuksesta voi saada paljon hyötyä.
- Lue tämä: Vihreän puutavaran virhe.
Psykologit ovat dokumentoineet lukuisia harhakäsityksiämme. Yliarvioimme esimerkiksi korkeuksia, kun katsomme alaspäin, ja olemme siksi erityisen varovaisia, ettemme putoa.
Valitettavasti tällaiset mentaaliset oikotiet, joita kutsutaan myös heuristiikaksi, eivät todellakaan ole mitään hengenpelastajia silloin, kun meiltä vaaditaan objektiivisuutta – kuten vedonlyönnissä.
Urheiluvedonlyöntiin vaikuttavat aina erilaiset kognitiiviset harhat mentaalisesta kohinasta ja sosiaalisesta vaikutuksesta tunteella toimimiseen ja tiedonkäsittelyyn liittyviin harhoihin. Ne ovat aivoille helppoja laskea, mutta tapaavat tuottaa vakavia systemaattisia virheitä.
Meillä on kuitenkin toivoa, jos saksalaisen tiedemiehen Georg Christoph Lichtenbergin sanoihin on uskominen: ”kun tunnemme heikkoutemme, ne eivät voi enää vahingoittaa meitä”.
Yksi tällainen kognitiivinen harha on jälkiviisausharha eli ”tiesin koko ajan” -ajattelu tai hiipivä determinismi tapahtuman jälkeen. Psykologian professori Thomas Gilovich tutki ensimmäisenä jälkiviisausharhaa uhkapelitilanteissa.
Kokeessa, jossa pyrittiin selvittämään, miksi amerikkalaiset urheiluvedonlyöjät pitäytyvät häviävissä vedonlyöntistrategioissa, hän havaitsi, että vedonlyöjän tulkinnat omista onnistumisistaan ja epäonnistumisistaan vaikuttivat hänen tulevaan vedonlyöntikäyttäytymiseensä.
Ensimmäisessä kokeessa hän huomasi, että kun jalkapallo-ottelu oli ratkennut tuurilla esimerkiksi tulokseen merkittävästi vaikuttaneen virheellisen erotuomarin tuomion vuoksi, sekä voittaneet että hävinneet vedonlyöjät pitivät omia vetojaan edelleen hyvinä.
Häviäjät selittivät tappiotaan satunnaisuudella, kun taas voittajat eivät pitäneet tuurin osuutta tärkeänä, vaan vain tuloksella oli merkitystä. Gilovich päätteli, että vedonlyöjillä on taipumus ottaa onnistumiset vastaan sellaisinaan mutta tutkia epäonnistumisensa tarkkaan.
Toisessa kokeessa hän pyrki selvittämään, kuinka paljon aiempi tuuri voi vaikuttaa tulevaan vedonlyöntikäyttäytymiseen. Hän teki tämän muistuttamalla osallistujia merkittävästä tuurin vaikutuksesta äskettäiseen otteluun, josta he olivat lyöneet vetoa. Hän havaitsi, että tämä muistutus palautti hävinneiden osallistujien uskon joukkueisiinsa, mutta ei vähentänyt voittaneiden osallistujien uskoa omiinsa.
Viimeisessä kokeessaan Gilovich havaitsi, että sekä tuuritilanteen häviäjien (jotka selittivät tuloksen tällä huonolla tuurilla) että voittajien (tilanteessa oli joko tuuria tai ”taitoa”) panoskoot olivat seuraavassa vedossa paljon suuremmat kuin ensimmäisessä.*
Yhteenvetona taipumus hyväksyä onnistumiset sellaisenaan ja pitää tappioita ”melkein voittoina” voi aiheuttaa ylisuurta luottamusta omiin vedonlyöntitaitoihin ja pienentää mahdollisuutta onnistua tulevaisuudessa. Vedonlyöjät, kuten niin monet ihmiset muissakin tilanteissa, eivät halua myöntää voivansa olla väärässä.
Miksi vedonlyöjien on oltava tietoisia jälkiviisausharhasta
Voimmeko voittaa jälkiviisausharhan? Jeff Ma, joka oli mukana maailman kasinoilla 1990-luvulla omaisuuksia voittaneessa MIT:n blackjack-tiimissä, vastaa lyhyesti: ehkä emme. Inhimillisinä olentoina olemme alttiita kognitiivisille harhoille.
Meillä on kuitenkin toivoa, jos saksalaisen tiedemiehen Georg Christoph Lichtenbergin sanoihin on uskominen: ”kun tunnemme heikkoutemme, ne eivät voi enää vahingoittaa meitä”.
Kun seuraavan kerran saat itsesi kiinni märehtimästä ”melkein voittoa”, kyse voi olla vain siitä, että sinulla on nenälläsi jälkiviisauslasit. Sen sijaan, että kiroaisit onneasi, pysähdy miettimään, kumpi on tärkeämpää: olla oikeassa vai pelata tuottoisasti? Voit hämmästyä tuloksista.
*Lisätietoja Gilovichin kokeesta voit lukea Mikal Aasvedin kirjan The Psychodynamics and Psychology of Gambling sivuilta 127–128.