touko 17, 2018
touko 17, 2018

Jalkapallon MM-kisojen historia

Milloin olivat ensimmäiset jalkapallon MM-kisat?

Mikä maa on voittanut eniten mestaruuksia?

Missä MM-kisoissa on tehty eniten maaleja?

Ketkä ovat MM-kisojen historian parhaat maalintekijät?

Jalkapallon MM-kisojen historia

FIFAn jalkapallon 21. MM-kisat järjestetään Venäjällä alkaen 14. kesäkuuta 2018. Vedonlyöjät pyrkivät analysoimaan kertoimia ja etsimään arvovetoja tämän vuoden turnauksesta, mutta MM-kisojen historiastakin on paljon mielenkiintoisia tilastoja ja faktoja. Jatka lukemista, niin saat tietää kaiken tarvittavan jalkapallon MM-kisoista.

Milloin olivat ensimmäiset jalkapallon MM-kisat?

Ensimmäiset jalkapallon MM-kisat järjestettiin vuonna 1930. Ennen ensimmäisiä MM-kisoja olympialaisia pidettiin jalkapallon suurimpana maajoukkueturnauksena (vaikka aiempinakin vuosina oli turnauksia, jalkapallon mukaantulo vuoden 1900 kisoihin oli ensimmäinen kerta, jonka Kansainvälinen Olympiakomitea tunnusti virallisesti).

MM-kisojen syntymästä saavat kunnian senaikainen FIFAn presidentti Jules Rimet ja Ranskan jalkapalloliiton sihteeri Henri Delaunay. Virallinen päätös järjestää ”maailmanmestaruuskilpailut” tehtiin 28. toukokuuta 1928 FIFAn kongressissa Amsterdamissa.

Nuorin MM-kisojen voittajajoukkue (pelaajien keskimääräisen iän mukaan) on ollut Brasilia vuonna 1970 (24,36 vuotta) ja vanhin Italia vuonna 2006 (28,22 vuotta).

Unkari, Italia, Alankomaat, Espanja ja Ruotsi olivat kaikki mukana kilpailussa saada järjestää ensimmäiset MM-kisat, muta Uruguay oli huomattavin ehdokas – se oli voittanut kaksi edellistä olympialaisten jalkapalloturnausta ja tarjoutui kattamaan kaikkien osallistujamaiden kustannukset.

Ensimmäisiin MM-kisoihin osallistui kolmetoista maata: isäntämaa Uruguay, Argentiina, Belgia, Bolivia, Brasilia, Chile, Ranska, Meksiko, Paraguay, Peru, Romania, Yhdysvallat ja Jugoslavia. Ensimmäiset kaksi ottelua pelattiin yhtä aikaa. Niissä Ranska voitti Meksikon 4–1 ja Yhdysvallat Belgian 3–1.

Uruguay aloitti vuoden 1930 MM-kisat samalla tavalla kuin ne päättikin: voitolla Estadio Centenariolla Montevideossa. Ensimmäinen oli 1–0-voitto Perusta lohkovaiheessa ja viimeinen 4–2-voitto Argentiinaa vastaan finaalissa, jonka jälkeen heidät kruunattiin kaikkien aikojen ensimmäisten jalkapallon MM-kisojen voittajiksi.

Mikä maa on voittanut eniten mestaruuksia?

MM-kisojen isäntänä toimimisella on ilmeiset etunsa – kahdessa ensimmäisessä turnauksessa voittajaksi selvisi isäntämaa (Uruguay 1930 ja Italia 1934). Italia puolusti sitten mestaruutta menestyksekkäästi vuonna 1938, mutta vuosien 1942 ja 1946 turnaukset peruttiin toisen maailmansodan vuoksi.

Kilpailu sai jatkoa 1950, ja Uruguay vei toisen mestaruutensa. Saksasta (Länsi-Saksa) tuli kolmas MM-kisat voittanut joukkue Sveitsissä vuonna 1954, ja Brasilia sai ensimmäisen tittelinsä vuonna 1958. Sittemmin Brasilia on voittanut MM-kisat yhteensä ennätykselliset viisi kertaa (1958, 1962, 1970, 1994 ja 2002) – Italia ja Saksa ovat hyvinä kakkosina kumpikin neljällä mestaruudella.

Seuraavassa on taulukko maista, jotka ovat voittaneet maailmanmestaruuksia: 

Mikä maa on voittanut eniten mestaruuksia?

Maa

Mestaruuksien määrä

Voittovuodet

Brasilia

5

1958, 1962, 1970, 1994, 2002

Saksa*

4

1954, 1974, 1990, 2014

Italia

4

1934, 1938, 1982, 2006

Argentiina

2

1978, 1986

Uruguay

2

1930, 1950

Englanti

1

1966

Ranska

1

1998

Espanja

1

2010

*Sisältää Länsi-Saksan edustukset vuosina 1954–1990.

Missä MM-kisoissa on tehty eniten maaleja?

Kahdessa uuden aikakauden MM-turnauksessa (1998 ja 2014) on tehty eniten maaleja – 171 – ja kahdessa vanhimmassa (1930 ja 1934) vähiten eli 70.

Kun otetaan huomioon turnausmuodon ja ottelumäärän muutokset – vuoden 1930 turnauksessa pelattiin vain 18 ottelua, kun vuodesta 1998 lähtien niitä on pelattu 64 – maalirikkain turnaus on ollut vuoden 1954 MM-turnaus (5,38 maalia/ottelu) ja maaliköyhin vuoden 1990 turnaus (2,21).

Ketkä ovat MM-kisojen historian parhaat maalintekijät?

Vaikka Saksa ei olekaan voittanut suurinta määrää mestaruuksia, sillä on yksi vaikuttavimmista turnaustilastoista – Saksa on päässyt vähintään puolivälieriin 17 kertaa, välieriin 12 kertaa ja finaaliin kahdeksan kertaa. Koska saksalaiset ovat pelanneet eniten otteluita turnauksen historiassa (106), ei ole yllätys, että he ovat tehneet myös eniten maaleja (224).

Pelén maali Walesia vastaan vuonna 1958 teki hänestä turnauksen historian nuorimman maalintekijän. Hänellä oli tuolloin ikää 17 vuotta, 7 kuukautta ja 27 päivää.

Unkarin kokonaismaalimäärä 27 (5,40 ottelua kohden) vuonna 1954 on suurin yhden joukkueen tekemä yksittäisissä MM-kisoissa. Myös sen niiden kisojen maaliero +17 (+3,2 ottelua kohden) on ennätys. Unkari teki yhdeksän maalia Etelä-Koreaa vastaan vuonna 1954, ja päästettyään seitsemän Turkkia vastaan toisessa ottelussaan Etelä-Korea sai suurimman päästettyjen maalien määrän ennätyksen (16) ja huonoimman maalieron ennätyksen (-8,0 ottelua kohden).

Saksan Miroslav Klose on MM-kisahistorian paras maalintekijä 16 maalillaan. Ranskalainen Just Fontaine pitää hallussaan suurimman maalimäärän ennätystä yhdessä turnauksessa (13 vuonna 1958), ja Oleg Salenko on tehnyt eniten maaleja yhdessä ottelussa (viisi Venäjän 6–1-voitossa Kamerunia vastaan vuonna 1994).

Muita MM-kisahistorian tilastoja, faktoja ja ennätyksiä

20 MM-turnauksessa on ollut yhteensä kahdeksan eri voittajaa, mutta vain kaksi maata on onnistuneesti puolustanut mestaruuttaan (Italia vuosina 1934 ja 1938 sekä Brasilia vuosina 1958 ja 1962).

Brasilia on myös ainoa joukkue, joka on osallistunut jokaiseen MM-turnaukseen, ja sen kuuluisin pelaaja Pelé on voittanut eniten maailmanmestaruuksia (kolme). Meksikon Antonio Carbajal ja Saksan Lothar Matthäus ovat pelanneet suurimmassa määrässä turnauksia – kumpikin viidessä (Gianluigi Buffon oli joukkueessa viidessä turnauksessa mutta pelasi vain neljässä).

Pohjois-Irlannin Norman Whitesidella on kunnia olla nuorin koskaan MM-kisoissa pelannut pelaaja. Hän oli 17 vuotta ja 41 päivää vanha pelatessaan vuonna 1982. Kolumbian Faryd Mondragón puolestaan on ollut vanhin MM-kisapelaaja – 43 vuotta ja 3 päivää (vuonna 2014). Egyptin Essam El-Hadary (45 vuotta) ohittaa tämän ennätyksen, jos hän pelaa vuoden 2018 MM-kisoissa.

Pelén maali Walesia vastaan vuonna 1958 teki hänestä turnauksen historian nuorimman maalintekijän. Hänellä oli tuolloin ikää 17 vuotta, 7 kuukautta ja 27 päivää. Kamerunin Roger Milla on ollut vanhin maalintekijä 42 vuoden, 1 kuukauden ja 8 päivän ikäisenä (Venäjää vastaan Vuonna 1994).

Nuorin MM-kisojen voittajajoukkue (pelaajien keskimääräisen iän mukaan) on ollut Brasilia vuonna 1970 (24,36 vuotta) ja vanhin Italia vuonna 2006 (28,22 vuotta). Italian MM-menestys vuonna 2006 oli myös vasta toinen kerta sitten Länsi-Saksan voiton vuonna 1974, kun joukkue on voittanut maailmanmestaruuden pelkästään yhdessä sarjassa (Serie A) pelaavilla pelaajilla – ensimmäinen kerta oli Italian joukkue vuonna 1982 (Serie A).

Saat parhaat MM-kisojen 2018 kertoimet ja MM-kisojen vedonlyöntineuvot Pinnaclelta.

Vedonlyöntiresurssit auttavat vedonlyönnissä

Pinnaclen Vedonlyöntiresurssit-osio on yksi netin kattavimmista asiantuntevan vedonlyöntineuvonnan kokoelmista. Tavoitteenamme on auttaa kaikentasoisia vedonlyöjiä parantamaan tietämystään.