Kun kovapohjaisten sisäkenttien tenniskausi käynnistyy, oma tennisasiantuntijamme Dan Weston tarkastelee sitä, ketkä pelaajat menestyvät niillä tilastojen valossa paremmin kuin ulkokentillä.
Yleisesti ottaen kovapohjaiset sisäkentät ovat ATP-kiertueen toiseksi nopeimpia kenttiä nurmikenttien jälkeen. Kovapohjaiset ulkokentät ja massakentät ovat yleensä hitaimpia. Alla olevasta taulukosta näet, miten pelialusta yleensä vaikuttaa voitettuihin syöttöihin ja miten paljon ässiä yhdessä ottelussa keskimäärin syötetään. Tiedot ovat peräisin kolmelta edelliseltä vuodelta. (Tiedot on julkaistu 4.2.2019.)
Tästä näemme, miten pelialusta vaikuttaa syöttöjen voittoprosenttiin ja ässien määriin. Nurmikentillä molemmat luvut ovat suurimpia, kun taas massakentillä molemmat luvut ovat pienempiä.
Kovapohjaisten sisäkenttien luvut ovat vain hieman suuremmat kuin ulkokentillä, mutta tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö jotkut pelaajat olisi erityisen hyviä niillä. Viime vuonna lukuisat ATP- tai Challenger-kiertueen alemman tason pelaajat – esimerkiksi Mirza Basic ja Marius Copili – esiintyivät erittäin hyvin sisäkentillä pelatuissa pääkiertueen turnauksissa. Muutama vuosi sitten Joao Sousa puolestaan pelasi loistavasti sisäkentillä pelatuissa 250 -tason turnauksissa.
Ketkä pelaajat hyötyvät sisäkentillä pelaamisesta?
Tässä mielessä on hyödyllistä tarkastella sitä, ketkä pelaajat ovat pelanneet hyvin sisäkentillä edellisen kahden vuoden aikana. Tätä kannattaa tarkastella esimerkiksi pelaajan syöttö- ja palautustietojen perusteella.
Alla olevassa taulukossa tarkastellaan ATP-kiertueen 50 parhaan pelaajan voittamia syöttö- ja palautuspisteitä sekä kovapohjaisilla sisäkentillä että kovapohjaisilla ulkokentillä (tiedot on julkaistu 31.1.2019). Lueteltujen pelaajien luvut sisäkentillä olivat vähintään 2 prosenttia paremmat kuin heidän lukunsa ulkokentillä. Tämän luettelon pelaajat saattavat tarjota hyviä vetokohteita tulevien viikkojen sisäturnauksissa.
ATP-kiertueen 50 parasta pelaajaa kovapohjaisilla sisäkentillä ja kovapohjaisilla ulkokentillä
Nämä tiedot osoittavat, että 10 pelaajaa on pelannut merkittävästi paremmin sisäkentillä, etenkin Martin Klizan, jonka luvut ovat parhaat tässä suhteessa. Viime vuonna slovakialainen – joka on yleensä varsin epätasainen pelaaja – pääsi finaaliin Pietarin sisäturnauksessa. Matkallaan finaaliin hän peittosi Stan Wawrinkan, Denis Shapovalovin ja Fabio Fogninin. Lisäksi hän voitti Rotterdamin turnauksen vuonna 2016. Hän on myös päässyt välieriin ja useisiin puoliväriin vuoden 2016 alun jälkeen.
Näemme myös, että kolmen ranskalaispelaajan – Gilles Simonin, Gael Monfilsin ja Richard Gasquetin – luvut sisäkentiltä ovat parempia. Koska lähiviikkoina pelataan useita turnauksia sisäkentillä Ranskassa, kannattaa tätä kolmikkoa kenties pitää silmällä.
Tällä viikolla pelataan esimerkiksi sisäturnaus Montpellierissä, jossa on pelattu kahdeksan turnausta tällä vuosikymmenellä. Kuusi näiden turnausten voittajista on ollut ranskalaisia ja myös kuusi finaalin häviäjistä on ollut ranskalaisia. Itse asiassa vain neljä ei-ranskalaista pelaajaa on raivannut tiensä finaaliin tällä vuosikymmenellä.
Ketkä pelaajat pelaavat huonommin sisäturnauksissa?
Kuten odottaa saattaa, tietysti on olemassa myös pelaajia, jotka pelaavat tilastojen valossa heikommin sisäkentillä. Näitä pelaajia kannattaa siis kenties välttää sisäturnausten vedonlyönnissä.
Alla olevassa taulukossa tarkastellaan ATP-kiertueen 50 parhaan pelaajan voittamia syöttö- ja palautuspisteitä sekä kovapohjaisilla sisäkentillä että kovapohjaisilla ulkokentillä (tiedot on julkaistu 31.1.2019). Lueteltujen pelaajien luvut ulkokentillä olivat vähintään 2 prosenttia paremmat kuin heidän lukunsa sisäkentillä.
ATP-kiertueen 50 parhaan pelaajan heikoimmat pelaajat kovapohjaisilla sisäkentillä kovapohjaisiin ulkokenttiin verrattuna
Näiden tietojen perusteella on selvää, että sisäkenttien heikoimpien pelaajien luvut eroavat merkittävästi enemmän heidän ulkokenttien luvuistaan kuin parhaiden pelaajien. Esimerkiksi Pablo Carreno-Bustalla, Marco Cecchinatolla ja Steve Johnsonilla on ollut todellisia vaikeuksia sisäkentillä viime vuosina.
Mikä merkitys pelipaikalla on?
Luettelo sisältää enimmäkseen palautuksiin erikoistuneita pelaajia ja kenties joidenkin mielestä yllättäen myös paljon amerikkalaisia. Yhdysvalloissa ammattilaisturnauksia pelataan hyvin vähän sisäkentillä, joten tämä kenties vaikuttaa hiukan negatiivisesti parhaisiin amerikkalaispelaajiin.
Edellä mainitulla Johnsonilla ja myös Sam Querreyllä sekä John Isnerillä on kaikilla melko syöttökeskeinen pelityyli, joten heidän vaikeutensa sopeutua hieman nopeampaan pelialustaan ja hieman keskiarvoa heikompi menestyksensä sillä vaikuttaa aluksi hieman oudolta. Looginen selitys voi kuitenkin olla se, että sisäturnauksia ei juurikaan pelata Yhdysvalloissa.
Toivottavasti tämä artikkeli on antanut sinulle hieman ajateltavaa pelaajien arvioinnista tulevien viikkojen sisäturnauksissa. Toivon, että näiden tietojen avulla saat paremman kuvan siitä, ketkä pelaajat todennäköisesti menestyvät ja kenellä on todennäköisesti vaikeuksia sisäkentillä, kun mietit tulevia tennisvetojasi.